Kolme ystävää kolme eri persoonaa.
Me ollaan Henriika, Sarita ja Sonja.
Ollaan löydetty toisemme opintojen parissa, höpöttelemällä tunneilla keskenään mm. siementen kylvöistä ja toinen toistaan ihanimmista kukkalajikkeista.
Vaati hullun ehdotuksen, paljon rohkeutta ja selvittelyä ja nyt meillä on August.
Eipä olisi opintojen alkumetreillä uskonut että tulemme pian jakamaan unelman, työpaikan, onnistumiset, epäonnistumiset, lannistumiset ja innostumiset meidän jokapäiväisessä elämässämme.
Ollaan jo heti alusta saakka päätetty, että lähdetään rakentamaan unelmiemme työpaikkaa ja halutaan tuoda kaikkien saataville tila, jossa voidaan yhdessä höpistä niistä siemenkylvöistä, toinen toistaan ihanemmista kukkalajikkeista ja pyöriä se kukka kädessä kylmiön edessä mietimässä sille täydellistä paria.
Meistä on ihana että olet löytänyt meidät ja me olemme löytäneet tänne missä nyt ollaan.
Pelkkää lovee <3